sisältövaroitus: mielenterveys, syrjäytyminen, sukupuolinormit
Tämä kirjoitus olisi helppo aloittaa luettelemalla nykyisiä saavutuksiani, koulutustaustaani ja kaikkea siitä, mitä kuuluu ajanjaksoon, jota kutsun ”elämäni toiseksi luvuksi”. Se olisi kuitenkin vain puolet totuutta, eikä minun ole tarkoitus antaa itsestäni liian siloteltua kuvaa. Vastaus kysymykseen: ”Kuka on Paula Saarinen?”, on paljon monisyisempi.
Elämäni ensimmäinen luku
Olen aina kokenut itseni jossain määrin ulkopuoliseksi ja epäsopivaksi siihen ”kiltin tytön” -muottiin, johon varsinkin lapsuudessani 90-luvulla minua yritettiin kaikin voimin sovittaa. Olin vilkas, verbaalinen ja luova lapsi täynnä miljoonia kysymyksiä siitä, miten maailma toimii. Opin kuitenkin pian, että tullakseen hyväksytyksi minun olisi pitänyt olla hiljaa ja keskittyä näyttämään nätiltä. Jotkut opettajat menivät pidemmälle ja kutsuivat minua tyhmäksi. Tyhmäksi leimaaminen on jättänyt minuun syvät arvet, joita parantelen vieläkin. Onneksi kykyihini uskottiin kotona, ja muutama opettaja tunnisti häiriköivän käytöksen takana lahjakkaan lapsen. Myös musiikin, ratsastamisen, näyttelemisen ja tanssimisen harrastaminen antoivat minulle todella tärkeitä onnistumisen kokemuksia, jotka kasvattivat itsetuntoani.
Olen kamppaillut masennuksen ja ahdistuksen kanssa esiteini-ikäisestä lähtien. Olen käynyt terapiassa vaihtelevalla intensiteetillä yli 20 vuotta. Jätin lukion kesken 19-vuotiaana. Olin erittäin lähellä syrjäytymistä mielenterveyteen ja taloudellisiin asioihin liittyvien ongelmien vuoksi. Terapian, edunvalvonnan ja lähipiirin tuen avulla sain elämästäni kiinni. Seuraavan viiden vuoden aikana taistelin kaikin voimin rakentaakseni itselleni parempaa elämää. Se tuntui välillä vuorikiipeilyltä ilman varusteita. Välillä kiipeäminen sujui pitkän aikaa ongelmitta, mutta seuraavassa hetkessä saatoin liukua holtittomasti alas rinnettä. Metri metriltä kuitenkin hilasin itseäni ylöspäin. Olin etuoikeutettu, sillä minulla oli kiivetessä mukana lähipiiristäni koostuva retkikunta. Ilman retkikuntaani en olisi koskaan päässyt ylöspäin. Tämä ajanjakso ei kuitenkaan vaikeudestaan huolimatta ollut pelkkää synkkyyttä. Se oli myös ilon hetkiä, rakkautta, ystävyyttä ja aikuiseksi kasvamista.
Elämäni toinen luku
Pitkän haastavan ajanjakson jälkeen elämässäni alkoi tapahtua peräkkäin monia hyviä asioita. Erään onnekkaan karaokeillan aikana tapasin nykyisen puolisoni, jonka kanssa sain ensimmäistä kertaa kokea, miltä tasapainoinen parisuhde tuntuu. Löysin ammatillisen suunnan itselleni, kun ymmärsin haluavani opiskella opettajaksi. Pääsin opiskelemaan varhaiskasvatusta Tampereen yliopistoon kypsässä 27 vuoden iässä. Yliopisto tuntui siltä kuin olisin vihdoinkin tullut kotiin. Opinnot veivät minut täysin mukanaan, ja entinen alisuoriutuja puhkesi kukkaan. Varhaiskasvatuksen opettajaksi valmistuttuani jatkoin kasvatustieteiden maisteriopintojen parissa. Vaihto-opiskelukokemukseni University College Londonissa sai minut janoamaan lisää ja lopulta päädyin suorittamaan samassa yliopistossa Master of Arts, Policy Studies in Education -tutkinnon (filosofian maisteri, koulutuspolitiikka). Tällä hetkellä suoritan viimeisiä kursseja Tampereen yliopistossa ennen kasvatustieteiden maisteriksi valmistumista. Opiskeluaika on todella ollut elämäni onnellisinta aikaa. Kaikki ei kuitenkaan ole ollut pelkkää ruusuilla tanssimista. Näihin vuosiin mahtuu myös mukaan ahdistuksen ja masennuksen kanssa kamppailua sekä riittämättömyyden ja epävarmuuden tunteita, joilla on välillä ollut lamaannuttava vaikutus.
Lähdin jo hyvin varhain mukaan opiskelijapolitiikkaan, ja opintojeni aikana minulle on kertynyt kokemusta opiskelijaedustajana toimimisesta niin paikallisella, kansallisella kuin kansainväliselläkin tasolla. Opiskelija-aktiivina toimiminen on opettanut minulle vähintään yhtä paljon kuin yliopisto-opinnot, enkä kadu hetkeäkään niiden vaikutusta opintojeni venymiseen. Kokemukset yhteisön ja muiden opiskelijoiden eteen tehdystä työstä ovat olleet korvaamattomia. Halu vaikuttaa ja tehdä töitä muiden ihmisten eteen ei ole hävinnyt minnekään opiskelijapolitiikasta eläköitymisen jälkeen. Päinvastoin! Haluan aidosti tehdä töitä paremman yhteiskunnan puolesta. Haluan omalla esimerkilläni näyttää, että vaikeaa taustaa ei tarvitse hävetä tai piilottaa. Haluan näyttää, että kokemani vaikeudet ja niistä rehellisesti kertominen eivät tee minusta epäuskottavaa poliitikkoa, vaan nimenomaan vahvan roolimallin.